9. joulukuuta 2008

Toinen jalka...


Joululahjapaljastusten pelossa (?) blogi on neulonnan osalta hieman hiljainen, joten päätin kuitenkin uskaltautua laittamaan tänne 50-vuotislahjaksi menevät tossukat. Tein Novitan Huopasesta kaksinkertaisella langalla ja kasin puikoilla, miesten kokoon meni kaksi kerää harmaata ja n. puolet ruskeasta kerästä. Perusohje oli Suuri Käsityö -lehdestä, numerosta 11-12/2008. Hairahduin ostamaan ko. lehden irtonumerona, koska siinä oli mahtava tossuliite! Sukulaisten joululahjaongelmat tuli samalla ratkaistua. :) Reunukset on neulottu omasta päästä, tossun suulta poimin silmukoita ja ainaoikeaa neuloin n. 5 cm hieman levennellen, 5-7 silmukkaa lisäsin / kerros.

Ennen pesukonehuovutusta tossut olivat aivan koomisen kokoiset . Näyttivät lähinnä siltä, että niistä vaan ei voi tulla sopivia, lahjan saaja kun on mieheksi melko pienikäpäläinen.






Kiinnitin nurjalle puolelle ennen pesukoneeseen laittamista ompelulangalla neljästä kohdasta muovipussinpalasen estämään kiinnihuopumisen. Anopin pelottelemana (hän oli kuulemma viime vuonna onnistunut tekemään lastenkokoisia lapasia naistenlapasen ohjeella) valitsin ensin selvästi liian lyhyen pesuohjelman (40 astetta) ja kauhistuin tulosta: tossut olivat jonkun verran huopuneet mutteivät lainkaan kutistuneet! Huovutin tossuja juuriharjalla ja käsin hankaamalla ja laitoin tossut takaisin koneesen pidempää pesuohjelmaa varten.

Lopputulos oli selkeästi parempi, pinta oli huopunut melko tasaiseksi ja tossut olivat juuri sopivasti kutistuneet. Niitä olisi kuitenkin voinut myös venyttää vähän isompaankin jalkaan mahtuviksi, joten ihan normimiehellekin uskaltaa tossut tällä ohjeella mielestäni tehdä. Melko leveät töppöset nämä kuitenkin ovat, joten jos tavoittelee parempaa istuvuutta, suosittelisin silmukkamäärän hienoista vähentämistä.

Viimeistelynä neulahuovutin tossuihin puujalkavitsin, toivottavasti lahjansaajan huumorintaju riittää. ;) Melko hienolla neulahuotutusneulalla (toista en omista) pistelin Huopasta kiinni tossuihin. Muhkeanlämpöiset töppöskät :D


5 kommenttia:

  1. Mä en tajua vitsiä :D

    Joo, eiköhän blogi aktivoidu taas joulun jälkeen. On sitä jotain neuloksia itsellekin tulossa, joten ehkä jopa aiemmin...

    VastaaPoista
  2. Toinen blondi tajusi :) Mulla on näköjään tapana tehdä parillisista asioista vain toinen ensin valmiiksi ja sitten aloittaa samoilla puikoilla jotain muuta...Mutta toisen ponchon saan ehkä kohta viimeisteltyä (tiedän, se ei ole oikeasti parillinen asia kuten sukat), on ollut puolivalmiina jo useamman päivän.

    VastaaPoista
  3. Mullakin suurin ongelma tällä hetkellä on se, että kuvat on kamerassa, enkä oo jaksanut ladata koneelle :)
    Hienot tossut on, mut en mäkään olis varmaan heti tajunnut, ellet olis kertonut vitsiä jo luennolla :)

    VastaaPoista